perjantai 20. tammikuuta 2023

Vaalimainos - tässä teemat millä mennään eduskuntaan




 

Saanko kysyä? 

Kenelle EU on tuottanut hyvinvointia ja varallisuutta?


Koko ajan puhutaan, että rahat eivät riitä. On pakko leikata ja karsia. Silti samaan aikaan kaikkina näinä "hyvinvoinnin" ja vaurauden vuosina on hyvinvointipalveluista leikattu ja edelleen leikataan. En ymmärrä tätä yhtälöä.

Liityimme EU:n jäseniksi sen takia, että sen piti tuottaa meille tuottavuutta, kasvua ja vakautta. Meille kerrotaan, että EU on tuonut ”meille” rikkautta ja vaurautta – BKT on kasvanut ja talouden mittarit ovat näyttäneet hyvää kehitystä. Anteeksi. 

Kenelle meille EU on tuottanut vaurautta? Näen jatkuvasti eriarvoistumista, syrjäytymistä ja pahoinvointia.  Koko ajan hoetaan, että yhteiskunnan varat eivät riitä. Voisiko joku ystävällisesti kertoa, missä sitten on se EU:n tuoma vauraus ja hyvinvointi?

Jos varallisuutta kerran on, miksi Suomi velkaantuu hurjaa vauhtia? Nyt valtionvelka lähentelee 140 miljardia, kun se ennen 1990-luvun pankkikriisejä oli alle 10 miljardia. 

MIKSI EU:N TALOUSKASVU EI OLE HYÖDYTTÄNYT TAVALLISIA KANSALAISIA SUOMESSA? 

Miksi poliittiset päättäjät vaikenevat? 

Eivätkö he osaa vastata, vai eivätkö he halua vastata?

Valtion velanotto on ymmärrettävää ja suotavaakin silloin, kun elvytetään taloutta ja laitetaan talouden rattaat pyörimään. Mutta ainakin ennen vanhaan keynesiläisellä velkaelvytyksellä luotiin työpaikkoja. Nykyinen velkaelvytys ei mielestäni ole luonut pysyviä työpaikkoja vaan velaksi otetut varat ovat päätyneet jopa suorastaan turhaan kulutukseen tai sijoittajien taskuihin.

Meillä on valtavasti ongelmia, mutta nykyiset ratkaisut eivät ole oikeansuuntaisia, jos niillä ei luoda työpaikkoja ja tehdä suomalaista työntekoa kannattavaksi.

Nyt tavalliset kuluttajat köyhtyvät edelleen, kun sähkönhinta on moninkertainen. Sähköyhtiöt ovat pitkälti ulkomaisten sijoittajien omistuksessa. Ennen Suomella oli hyviä ja tuottavia valtionyrityksiä, mutta niiden yksityistämisen jälkeen valtion kassaan ei ole tullut riittävästi rahaa hyvinvointivaltion rahoittamiseen.  Elämme velaksi. Haluammeko me todella, että lapsillemme periytyy velkainen maa.

Nuoret ja ikäihmiset syrjäytyvät

Koko ajan tehdään leikkauksia, jotka kohdistuvat heikoimpaan kansanosaan – niihin, jotka eivät edes vielä saa äänestää. Samaan aikaan rahaa riittää muiden EU-maiden riskisijoittajien pelastamiseen. Yhtälö ei täsmää. 

MIKSI ME ANNAMME RAHOJAMME MUUALLE, KUN SUOMESSA ALKAA NÄKYÄ LASTEN JA NUORTEN SYRJÄYTYMISTÄ? 

Meillä ei ole varaa leikata lasten ja nuorten tulevaisuudesta. 

Eikö niillä muille EU-maille annetuilla varoilla voitaisi turvata myös IKÄIHMISTEN ihmis-arvoinen elämä? Hoivapalveluista kuulemme jatkuvasti uutisia, että hoitajia ei ole tarpeeksi. Ikäihmiset suorastaan pakkolääkitään sänkypotilaiksi, jotta eivät olisi aggressiivisia kakkavaipoissaan.

Sananvapaus turvattava

Pienyrittäjäperheen kasvattina olen aina uskonut työntekoon ja yrittämiseen. Nuorena omaksuin asenteen, että asioihin voidaan vaikuttaa, varsinkin, kun asioista saadaan oikeanlaista ja luotettavaa tietoa. Kirjoittelin nuorena paikallislehteen paikallis-politiikasta ja sillä oli suuri vaikutus. Sen takia uskoin, että kannattaa opiskella journalistiikkaa ja politiikkaa – ja pyrkiä tehtäviin, joissa yhteisiin asioihin voidaan vaikuttaa.  Kokemus median parissa osoitti, että se ei toteuta sananvapautta ja totuutta vaan palvelee markkinavoimia ja sen lobbaamia poliitikkoja.

Globaalit markkinavoimat ja ylikansallinen määräysvalta eivät edusta kansalaisten tahtoa ja tarpeita. Valta on palautettava kansalle. YLE:n toimintaan on palautettava luottamus. YLE:n toimintaa ei saa ohjata Bilderberg-kerho. Toimittajien on saatava toimia neljäntenä valtiomahtina. YLE-gate ei saa toistua. Nyt on aika järkevään muutokseen ja avoimuuteen päätöksenteossa.

Tässä poiminta YLE:n uutisesta vuodelta 2013. Uutinen pitää edelleen paikkansa. Meillä on edelleen salailua. Politiikkaan pitää saada läpinäkyvyyttä.

MOT selvitti: Bilderberg-kokouksissa käynyt 46 suomalaista:

- Kun poliitikot ja toimittajat menevät kokoukseen, he vannovat vaitiolon valan. Se on kuin salaseura, Bilderbergiä parikymmentä vuotta seurannut brittitoimittaja Tony Gosling sanoo MOT:lle.

Suljettujen ovien takana pidettäviin kokouksiin on osallistunut yritysmaailman edustajien ja poliitikkojen lisäksi useita toimittajia.

- Se on erittäin kiinnostava mahdollisuus kuulla, mitä maailmassa on tapahtumassa ja kuulla asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, missä ollaan menossa ja mitä on kenties luvassa, Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen sanoo ohjelmassa.

Pentikäinen on osallistunut Bilderberg-kokouksiin vuosina 2005 ja 2011. Ensin hän oli paikalla Sanoma Newsin toimitusjohtajana ja sitten HS:n päätoimittajana. Pentikäisen ohella muita Bilderberg-kokouksiin osallistuneita päätoimittajia ovat Helsingin Sanomien Janne Virkkunen ja Yleisradion Atte Jääskeläinen.

City University London -yliopiston professori Gavin MacFadyen pitää median kietoutumista osaksi Bilderberg-toimintaa vaarallisena demokratian kannalta.

- Kansalaiset eivät voi äänestää, jos he eivät ole perillä asioista. Yhteistä hyvää koskevia tärkeitä päätöksiä tehdään ilman kansalaisia ja niin, että he eivät edes tiedä, mitä on päätetty, Gavin MacFadyen arvioi.

Lähde:

YLE UUTISET 2.9.2013 https://yle.fi/a/3-6810153


Kotimainen lähiruoka

Lähellä tuotettu hyvä kotimainen ruoka pitää yllä omavaraisuutta. Lähiruoka on ekologista ja eettistä. Muualta tuotettuun ruokaan sisältyy kuljetus ja siitä aiheutuvat päästöt. Suomalainen ruokatuotanto ja maatalous on edelleen turvattava. Maailma on epävakaa ja kriisitilanteisiin on valmistauduttava.

Luontaistuotteet ja luonnonmukaiset hoitomuodot

Lääketeollisuus myy ja markkinoi suurella rahalla patentoituja lääkkeitä, joilla hoidetaan oireita. Lääkärit ovat jossain määrin lääketeollisuuden "myyntimiehiä". Pitkäaikaissairauksia ei ehkä ole tarpeen edes hoitaa niin, että ihmiset parantuisivat, koska lääketeollisuus tienaa lääkkeiden pitkäaikaisesta käytöstä. 

Monet ihmiset ovat löytäneet avukseen lääkkeettömän elämän ja alkaneet hoitaa itseään ja sairauksiaan luonnonmukaisilla hoidoilla. Suomessa on yritetty pitkään saada aikaan ilmeisesti lääketeollisuuden painostuksesta ns. puoskarilaki, jotta nämä luontaiset hoitomuodot kiellettäisiin. Monille sairaille on ihan normaalin koululääketieteen ohella tuonut helpotusta vaivoihin myös luontaiset hoitomuodot muun hoidon ohella tukihoitoina. On hyvin näköalatonta alkaa kieltää näitä tukihoitoja. Ihmisillä tulee olla vaihtoehtoja ja valinnanvapautta.

Amerikassa lääketeollisuuden kanssa kimpassa toimiva FDA eli Amerikan ruoka- ja lääkeviranomainen on jatkuvasti jahdannut myös luontaistuotteita. Lääketeollisuus kokee ne kilpailijoiksi. Luultavasti niin onkin, sillä monet luontaistuotteet ja tieto luonnonmukaisista hoidoista saattaa jopa auttaa ihmistä voimaan paremmin. FDA on ehdottomasti kieltänyt luontaistuotteiden mainonnasta sellaiset mainoslauseet, että ne parantaisivat ihmisen, vaikka monet ihmiset todistavat parantuneensa.

Luontaishoidoissa käytetäänkin ilmaisumuotoja: "tukee hyvinvointia", "auttaa jaksamaan" jne. Lääketeollisuus sen sijaan saa käyttää suvereenista markkinoinnissaan parantumiseen tai sairauksien hoitoon liittyviä ilmauksia.



m

tiistai 17. tammikuuta 2023

Viro mennyt Pisa-tutkimuksissa ohitse

Hesarin mielipidesivulta poimittua 17.1.2023

Erityisopettajana on pakko kompata tätä todellisuutta. Näin helposti käy, kun aikuiset eivät enää koulussa riitä. Ryhmäkoot liian suuria. Moni tarvitsee tukea. Oppiminen tökkii, kun ei ymmärretä kieltä. Sanavarasto on heikko, riittävän hyvää lukutaitoa ei ole. Some ja älypuhelin antavat oppilaille nopeaa viihdettä.


Vesa Koskiahon kirjoituksesta poimin tämän tiedon:

"Sujuva lukutaito on kaiken oppimisen kivijalka. Viro porskutti tuoreessa Pisa-tutkimuksessa Euroopan kärjessä. Siellä on taustalla osaltaan vaikuttanut vahva kirjallisuuden lukemisen kulttuuri, johon Viron kouluissa edelleen panostetaan."

Kuinka tärkeää onkaan hyvä lukutaito. Myös tarinat ja kulttuuritieto - mielikuvitus ja luovuuskin - välittyvät vahvan lukutaidon kautta.

Kieli ja ajattelu ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Mediatutkija Marshall McLuhan aikoinaan otti kantaa siihen, että media, joka tykittää sanalla ja kuvalla on kuin kuuma media. Se on helppoa ja viihdyttävää - nopeaa tajunnan virtaa, kun taas lehdet, kirjat ja sarjakuvat ovat viileitä medioita. Ne vaativat enemmän tietoisuutta ja keskittymistä. Nuorten aivot ovat muokkautuneet älylaitteiden todellisuuteen - siinä kilpailussa koulu jää kakkoseksi.


 

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Ehdolla eduskuntavaaleissa 2023 - MIKSI NYT?

 

Hyvyyttä ja tahdonvoimaa politiikkaan

 Nyt on aika ihmisyyden ja inhimillisyyden. 

Politiikka ei saa olla oman edun tavoittelua.


Asetuin ehdolle tämän kevään eduskuntavaaleissa, koska nyt on tullut sen aika. Olin nuorena päättänyt, että lähtisin sellaisiin tehtäviin, joissa voisin vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Opiskelin sen takia valtiotieteiden maisteriksi. Kolmikymppisenä olinkin paikallispolitiikassa mukana muutaman vuoden, mutta sitten elämä valitsi minulle toisenlaisen uran. 

Oman poikani neurologiset kehitysvaikeudet vaativat kaiken huomioni tuohon aikaan. Pojallani todettiin erityisen laajat kielenkehityksen vaikeudet. Hän oli puhumaton. Muistan sen pettymyksen hetken, kun katsoin poikaani, joka sillä hetkellä tuntui vievän minulta mahdollisuuden minun omiin unelmiini. Poikani valmisti minut kuitenkin toista uraa varten. Hänen kanssaan opin kärsivällisyyden. Opin poikani kanssa kaiken ihmisyydestä ja ihmisarvosta. Minusta tuli luultavasti hänen takiaan hyvä opettaja. Mutta parhain opettaja minulle oli oma poikani. Kun oppii näkemään viittomakielen, eleiden ja ilmeiden kautta maailman, voi nähdä paljon enemmän. Sanoilla voi valehdella, mutta elekielellä se ei ole ainakaan helppoa!


Kirjoitin pojastani runon, joka kuvaa sitä polkua, jota pitkin kuljin:

Poikani ei puhu

Miksi hän ei puhu, kysyy moni.
Halveksuen katsovat  
Kävelevät ohi.
Joku vika siinä on 
Lapsihan on erilainen.
Mutta minkä minä sille teen?

Katse ihmisten kertoo sen
Et kuulu tänne et
Yksin jääköön pimeään, häpeään 
Lapsen kanssa olen erilainen minäkin

Itken ja suren
Oma kohtaloni, mikä lie
Poika katsoo ja näkee
Ei puhu, ei sano, mutta koskettaa
Tarttuu käteen, vie ulos
Aurinkoon, lämpöön, sateeseen
Viittoo ylös ja viittoo alas

Silmäni avaan, ymmärrän
Viittoo ylös taivaalle ja
minäkin näen pilven
Viittoo alas maahan ja
minäkin näin kukkasen
Näen, kuulen ja tunnen
Kiitos rakas poikani, sinä opetit minulle kaiken.
Ennen minäkin olin kuuro, mykkä ja sokea

Koska oma poikani on jo aikuinen ja pärjää omillaan, on tullut minun aikani toteuttaa omat unelmat. Ehkä ikä on tuonut myös viisautta.